Internetin deittipalstat ovat pullollaan ihmisiä, jotka etsivät jotakuta täyttämään tietty kolonen elämässään. Etsivät joko seksiseuraa, kahviseuraa, kahviseuraksi naamioitua seksiseuraa tai sitten sitä oikeaa. Mutta pointti kuitenkin on, että kaikki tuntuvat tietävän, mitä ovat vailla. Minä olen aina ajatellut, että suhteet kehittyvät ja muuttuvat, ettei niitä voi päättää etukäteen. Enkä kyllä tahtoisikaan päättää vaikka voisinkin, koska minä pidän yllätyksistä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ovatko ihmiset ns. oikeassa elämässäkin yhtä rajoittuneita ihmissuhteidensa kanssa? Että jos ei nyt seurustele/ole naimisissa, mutta tahtoisi mahdollisesti seurustella/olla naimisissa, tähtääkö kaikki sosiaalinen toiminta kumppanin löytämiseen? Eikö silloin voi tutustua toisiin ihmisiin ystävyysnäkökulmasta? Onko ensin seurusteltava, yritettävä muodostaa "oikea suhde", ennen kuin voi antaa tilanteen taantua ystävyyden tasolle?

Entäpä sitten ne kahviseuraa hakevat. Eikö heillekin voida suoda se mahdollisuus, että pöydän toisella puolella kahvimukia pitelee henkilö, johon jossain vaiheessa rakastuu? Jos on alun perin etsinyt vain kahviseuraa, ei silloin sovi olla muuta vailla. Näinkö se menee?

Onko jokaisella suhteella mahdollisuus kehittyä koko elämän kestäväksi rakkaudeksi? Pitäisikö jokaiselle suhteelle antaa mahdollisuus? Onko välttämätöntä asettaa ihmissuhteen ympärille jonkinlainen viitekehys jo ennen kuin sitä edes on?

Ihmissuhdeshoppailua. Mennään kauppaan ja mielessä on kuva ideaalisuhteesta, se sisältää vaihtelevasti joko kahvia tai teetä tai seksiä. Sovitetaan muutamaa suhdetta. Otetaan se parhaiten istuva, jossa ei ole rumia kuvioita. Hylätään muutaman vuoden kuluttua. Ja jos ollaan ekologisia, muistetaan kierrättää.