Pohdin eilen keskustelukanavaa, jossa ihmiset olisivat värejä ja muotoja. Pitäisi olla keskustelukanava, jossa järjestelmä valitsisi ihmiselle nimimerkin, symbolin täysin sattumanvaraisesti, että ihminen itse ei voisi symboliinsa mitenkään vaikuttaa. Se voisi olla väri ja muoto, se voisi olla myös numero. Tulisiko sellaisessa täysin anonyymissä keskusteluympäristössä puhuttua vapaammin ja avoimemmin? Tahdon uskoa, että siinä kontekstittomuudessa ihmiset kommunikoisivat erilailla kuin tavallisesti. Puhuisivat sellaisillekin ihmisille, joille normaalisti eivät sanoisi sanaakaan. Entä millä perusteella valitsisi keskustelukumppaninsa? Luulen, että minä valitsisin paljon punasävyisiä henkilöitä, tai jos nimimerkkeinä käytettäisiin numeroita, taipuisin sellaisten numerosarjojen kannalle, joissa olisi paljon kolmosia ja seiskoja, koska pidän niistä numeroista.

Tiedän olevani naiivi uskoessani, että ihmiset keskustelisivat jotenkin avoimemmin, enemmän, jos he olisivat täysin anonyymejä. Olen naiivi uskoessani, että ihmiset keskustelisivat erilaisten henkilöiden kanssa kuin tavallisesti. Jokaisella on jokin päämäärä, kun he hakevat keskusteluseuraa verkosta. Useimmiten motivaationa toimii panetus. Halutaan seuraa toisista, joita panettaa. Luultavasti koko anonyymi keskustelukanavanikin taantuisi parinhakuun ja pettämiseen, ja sinne tulisi klikkejä, jotka tuntevat olevansa muita käyttäjiä oikeutetumpia omaan tilaansa kanavalla. Olen idealisti.

Olen idealisti, mutta tahtoisin olla enemmän rationaalinen. Uskon, että jos olisin rationaalisempi, pystyisin parempiin keskusteluihin. Idealismini paistaa läpi myös tässä. Vaikka olisinkin rationaalinen, ei se tarkoittaisi sitä, että olisin keskustelukumppanina yhtään nykyistä parempi. 

Olen kuunnellut tänään jotain Telemannin gambasonaattia, en millään jaksa muistaa numeroa. Totesin taas kerran olevani rakastunut viola da gambaan. Oikeasti luulen, että olen viola da gamba, tai että viola da gamba on ideaaliminäni. Se on kaunis soitin niin ääneltään kuin ulkonäöltäänkin. Tunnen samuutta ja hyvyyttä aina, kun kuuntelen gamban ääntä. Tällä hetkellä taidan olla sello - gambaa muistuttava, mutta tavanomaisempi soitin.

(Gamba ja sello eivät edes ole samaa soitinperhettä, vaikka toisiaan hieman muistuttavatkin. Gamba on kielisoitin, sello on jousisoitin. Teknisesti ottaen kontrabassokaan ei ole jousisoitin, sillä se on kehittynyt kontrabassogambasta, eli on siis kielisoitin.)