Minä olin antanut periksi. Olin antanut periksi jo aiemmin, mutta vasta nyt se otti lihallisen muodon. Ja kuinka lihallinen se olikaan: tiimalasia ja kurveja.

Minä sanoin: mikään ei liiku, koska kaikki joko on tai ei ole. Liike on harhaa, ja muutos myös.

Minulle ilkuttiin: sinä olet ymmärtänyt väärin, päästä irti premisseistä tai ainakin korjaa ne huolellisesti. Astu nykyaikaan, astu, astu, astu!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Etsin itseäni käsin tunnustelemalla. Oli kaksi jalkaa, kaksi kättä ja yksi pää. Kuusitoista hammasta ja yksi vinossa. Oli leijuvia ajatuksia, viileitä sormia, vaaleita kiharoita, kuin kinoksia. Tästä minä en koskaan eroa.

Katsoin ulos ikkunasta, enkä tiennyt missä ulkona alkoi. Verhot olivat taivaanväriset, ikkunanpuitteet samoin. Lasi oli kirkkaista kirkkain, ja aurinko sokaisi minut. Katsoin ulos ja istuin paikallani niin kauan, että taivas vaihtoi väriä. Tai verhot.