Olen epähuomiossa onnistunut hankkimaan ihan oikean nettielämän. On ystäviä ja kotikoloja.

Tämä kaikki ja uudet ihmiset johtaa ajatuksiin ja huomioihin. Ei mitään maata järisyttävää kylläkään, sitä samaa ihmisen rajallisuuden pohdintaa lähinnä. Pallottelua käsitteillä ja ilmiöillä.

Tällä ajatuksella ei vielä nobelia voiteta, mutta toteanpa sen taas kerran kuitenkin. Että verkossakin se on se ulkonäkö, joka lopulta sanoo viimeisen sanan. Kiertelen aihetta mielelläni, en paljasta miltä näytän. Ei sillä, että häpeäisin itseäni. Ei sillä, että pelkäisin ottaa vastaan ne kypsymättömät kommentit joita saattaisin herättää. Mutta on mukavaa olla kasvoton, täysin irrallaan fyysisestä paketista. Olisin mielelläni myös nimimerkitön. Tutustuisin mielelläni ihmisiin täysin kaikkien kontekstien ulkopuolella, olisi vain verkko ja sen tuoma yhteys eikä mitään muuta. Olisin vaikka keltainen neliö. Ympyrä. Suorakulmio. Kolmio, säännöllinen oktagoni. Kertoisiko sekin minusta jotain? Kertoisiko se, että lempivärini on keltainen? Olisivatko ympyrät harmonisia ja leppoisia, kolmiot teräväkielisiä? Olisivatko punaiset enimmäkseen tyttöjä ja siniset enimmäkseen poikia? Entä violetit? Olisivatko ruskeat neliöt maanläheisiä ja käytännöllisiä?

Mikä muoto minä olisin, mikä väri? Luulen, että olisin jokin lämmin väri, säännönmukainen kuvio. Ehkäpä neliö tai kolmio. Olisin ehkä tummanpunainen.

Tässä päivässä on raitoja.