Puhuin eilen pitkään erään jenkin kanssa. Keskustelu laukkasi tunti toisen perään yhä absurdeimpiin aiheisiin - Intian pyhistä lehmistä idiolekteihin ja idiotiaan. Samalla tuli huomattua, kuinka pelottavan tärkeää minulle on, että ihmisillä on minusta fiksu, älykäs ja mukava käsitys.

Kun minut laittaa sanallisesti pakettiin, vaikutan melko näppärältä kokonaisuudelta, vaikka itse sen sanonkin. Mutta jotenkin on vaikea nähdä, miten ne sanat ja adjektiivit oikeasti liittyvät minuun. Katselen niitä, tuijottelen, että tuollainenko minä sitten olenkin. Kiinnostukseni kohteet vaikuttavat osittain yläluokkaisilta, osittain jokseenkin eksentrisiltä, vaikka totuus on, että olen ihan tavallinen. Pidänkö vahingossa yllä käsitystä, että olen jotenkin jännittävä ja erityinen ja kiinnostava? Vai olenko oikeasti sellainen? En ole varma. Keskiaikainen musiikki ja C64. Minä olen täynnä ristiriitoja enkä osaa päättää, mitä oikeasti olen. En enää näe kaikkien roolieni läpi.

Eräässä sähköpostissa minulle sanottiin tänään, että olen hieman outo. Se oli hyvä kuulla.

Taidan olla paljon enemmän poppia ja kioskikirjallisuutta kuin Telemannia ja Tolstoita. Miksi sitten kuitenkin jaksan mainita myös siitä Telemann ja Tolstoi -puolesta itsessäni? Onko se oikeasti merkityksellistä? Onko se oikeasti minua vai onko se vain tapa erottautua muista ja tulla enemmän yksilöksi?