Olinkin. Olin ison valkoisen auton, sen kahta tuhatta ajaneen, ja sinivalkoisen poliisiauton luona ennen kuin kukaan muu ehti paikalle. Tummatukkainen poliisi, jonka pää näytti raapivan reikiä taivaaseen painoi vasten autoa miestä, joka näytti ikuisuuksia nähneeltä, velholta. Toinen poliisi tuli hätyyttämään minua pois. Se oli ainakin yhtä iso kuin pieni kivitalo ja peitti näkökenttäni enkä nähnyt, kun Pilvenpiirtäjä vei Velhon poliisiauton takapenkille. Se harmitti. Kivitalo käski minun mennä kotiin.

Otin pyöräni ja ajelin rauhallisesti takaisin, ehkä kolmeakymppiä. Äiti kysyi jo eteisessä, olinko nähnyt poliisiautoja. Se kertoi minulle, että radiouutisissa (täällä päin kaikki naiset kuuntelevat aina radiota, paitsi jos pesevät pyykkiä) oli sanottu, että Kaahaaja oli saatu kiinni. Kaahaaja oli ajanut monen kissan yli. Isoäidin, naapurin ja meidänkin.

En voinut uskoa, että Velho olisi ollut Kaahaaja. Velho olisi voinut herättää kissat henkiin, meidänkin kissan. Olin kuitenkin iloinen, että Kaahaaja saatiin kiinni. Kaahaaja ajoi ainakin miljoonaa ja sillä oli autossa iso moottori.